Amaranthen kanssa kahvilassa

Amaranthen haastattelu Tanssisali Lutakossa 15.3.2013


Amaranthen Olof Mörck (kesk.) ja Morten Løwe Sørensen (oik.) olivat rentoja ja hauskoja haastateltavia. – Oon huomannut, kuinka tavallisia menestyneetkin ihmiset on. Haastatteleminen ja kuvaaminen on työtä siinä, missä mikä tahansa muukin, Ville kommentoi fiiliksiään.


Jyväskyläinen opiskelija Ville Vester vaikuttui Amaranthen konseptista niin paljon, että otti yhteyttä heidän manageriin ja toteutti bändin musahaastattelun Lutakossa. Haastista verrattiin vanhaan kunnon Jyrkiin ja tänään se esitetään teeveessä kuin verrokkinsa konsanaan.



Videolla Amaranthen kitaristi Olof Mörck ja rumpali Morten Løwe Sørensen istuvat kiltisti sohvalla. Se joka saa silmänsä irti pitkätukkaisista muusikon retkuista, saattaa tunnistaa Tanssisali Lutakon kahvilan seinämaalaukset heidän takanaan. Haastattelu hoidetaan ammattimaisesti, mutta kulissien takana oli pokassa pitelemistä.
–  Siellä viereisessä huoneessa sattu just samaan aikaan harjottelemaan joku kansantanssiryhmä. Olof ja Morten kurkistivat ovesta ja totesivat, että täähän on mahtavaa meininkiä. Oli hankala olla nauramatta, ku puhuttiin totisesti musiikista ja taustalla kuulu viulun vingutusta tanhun tahtiin, Ville nauraa muistellessaan tilannetta.

Tanhuajat olivat kuitenkin pientä verrattanu siihen, mistä kaikesta Ville stressasi ennen kameran nauhoitusvalon syttymistä.
–  Ensinnäkin olin suorittamassa Swan Median paikallistelevisiolle työharjoittelua ja takana oli vain pari musajuttua. Toisekseen mua jännitti tehdä haastattelu englanniksi vielä näin ison bändin kanssa. Eikä niiltä suunnitelmien muutoksiltakaan vältytty. Mä luulen, että muutama tällanen projekti opettaa enemmän ku koko koulu yhteensä, Riihimäellä audiovisuaalista viestintää opiskeleva Ville toteaa.

Lopputuloksen voi jokainen arvioida itse, kun haastattelu esitetään tänään ensimmäistä kertaa klo 20.30 Swan TV:n  Jyväskylän kanavalla kaapeliverkossa. Kaikesta häslingistä huolimatta pian valmis media-assistentti on enemmän kuin tyytyväinen videoon ja uhoaa, että kävisi koko rumban vaikka uudestaan läpi.
Erityisesti täytyy kiittää Lutakon porukoita, joilla oli tosi hyvä asenne. Meitä muun muassa autettiin keikan äänten nauhoituksessa ja oli hienoa saada kahvilan tilat käyttöön, ne sopi mainiosti meidän konseptiin, Ville kiittelee.
–  Tajusin videon leikkauksen valmistuttua, etten saa mun opinnäytetyötä valmiiksi, joten lähetin Amaranthen videon koululle. Oli hienoa kuulla maanantain arvostelussa, kun opettajat olivat vaikuttuneita työstä ja vertasivat sitä 90-luvun Jyrkiin, jota itsekin muistelen lämmöllä, hän jatkaa selvästi innoissaan.

Löytyykö kaiken suitsutuksen keskellä jotain, mikä jäi harmittamaan?
– Ehkä ainoastaan se, että miehillä oli niin paljon hyviä juttuja, ettei kaikki mahtunu videolle, Ville nauraa.

Kiireisimmät voivat katsoa joko Swan Median Youtube-kanavalta: http://www.youtube.com/watch?v=As9RDVGxuFY
Swan TV:ssä ohjelma näkyy päivittäin klo 20.30 kaapelitalouksissa paikalla 25 (Jyväskylä, Muurame) tai paikalla 20 (Laukaa, Joutsa, Keuruu, Saarijärvi, Äänekoski)
Lisää Swan Mediasta: http://swanmedia.fi/content/fi/11501/5/5.html

Erityisen hienon tilaisuudesta teki se, että Olofin mukaan Swan Media on ensimmäisiä, jotka saivat virallisen luvan videokuvata yhtyeen keikkaa, josta näkyy pätkiä haastattelun ohessa.

Harjoitteluaikanaan maakunnallisessa Swan Mediassa Ville sai toteuttaa itseään vapaasti. Amaranthen haastis luonnistui tutulla otteella tuotantopäällikkö/kuvaaja/editori Jani Töllikön kanssa.

Alunperin Ville törmäsi Amarantheen etsiessään tietoa bändin laulaja Elize Rydistä– Mua viehätti, kuinka Amaranthe sai samaan pakettiin niin monipuolisesti eri musiikkigenrejä. Ja sit mä huomasin, että nehän on tulossa Jyväskylään! Ville muistelee ensi kosketustaan yhtyeeseen.



Teksti: Taija Kolehmainen

Kuvat: Eira Leikkainen

Kommentit