Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2013.

Nurkalta kajahtaa!

Kuva
Taas Lutakossa tapahtuu, nimittäin Lutakon alakertaan, tiloihin jossa on aiemmin toiminut mm. virallisen epäviralllinen puuhanurkka/kahvila Cylmiö ja sitä ennen teatterilämpiö, on nyt hyvää vauhtia tulossa jotain aivan uutta ja erilaista. Lutakon vanhat tekijät Sanna Alakoski sekä Riikka Kangas ja Ilokivestä tutut kasvot Juuso Pusa sekä Samppa Erkkilä ovat perustamassa tiloihin lounaskahvila Nurkkaa. Idea lounaskahvilasta oli pyörinyt Juuson ja Sannan mielissä jo pitempään. Mietinnässä olivat monet eri paikat, mutta kun Lutakon vanhan konkarin John Pajusen suunnalta tuli vinkkiä alakerran puolityhjillään olevasta tilasta, suunnitelmat alkoivat todenteolla rakentumaan. Tilat päätettiin remontoida täysin. Entisen mustan ja muiden synkkyyttä henkivien elementtien tilalle haluttiin raikasta ja valoisaa, ihmiset tervetulleeksi toivottavaa tilaa. Remonttia ei ole kuitenkaan kovin kauaa tarvinnut tehdä, näiden neljän ihmisen voimin tila saadaan valmiiksi vain 2-3 viikon remppaam